1679029.jpg

Tässäpä näitä nyt olisi. kaikki alkoi siitä kun Ebe mansikkamässä oli tehtaillut taas niin ihania pikkuleipiä.... Minun piti kanssa saada tehdä. Ensinnäkin tein virheen, tein pikkuleipä taikinan kaksinkertaisena. Näiden kuvassa olevien pikkuleipien lisäksi odottamassa on toiset saman verran, osa puolivalmiina, osa ei muta kun paistettuna.... Toinen virhe. Ei mitään johtoajatusta millaisia teen, päässä vain pyöri Eben ihanat pikkuleivät ;-)  Onneksi loppuvaiheessa huomasin/muistin että tyllasetissäni on tosi pieniä ruusuketylliä, niillä sain vähän helpotusta. Mutta Kyllä täytyy hattua Ebelle nostaa kun jaksaa tehdä niin kauniita.
Koristeet on tehty pääosin pikeeristä, lisäksi mansikkatomusokeria. Pikeeri luultavasti meni liian kovaksi koska ei siitä oikein kuorruttamiseen ollut.


Muropikkuleipäohje


n.40kpl

100 g voita/margariinia
2,5 dl sokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
2-3 rkl maitoa

Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita maito joukkoon. Lisää maitoa, jos taikina tuntuu liian kuivalta. Laita taikina jääkaappiin noin tunniksi ennen leipomista. Leivo haluamasi mallisia pipareita. Paista 200 asteessa 4-7-min. Koristele halutessasi tomusokeri-vesi seoksella. Vaaleanpunainen kuorrute on mansikkatomusokeria, muut tavallisesta tomusokerista tehtyjä ja värjätty.


Pikeeri

Lainattu Mansikkamäestä

2-3 kpl munanvalkuaista

n. 500 g tomusokeria

5-7 tippaa sitruunanmehua

1. Käytä puhdasta ja kuivaa kulhoa. Vaahdota 2/3 tomusokerista valkuaisten kanssa vaahdoksi.

2. Lisää sitruunanmehu ja lisää tomusokeria tarpeen mukaan. Seos on moniin töihin sopivaa, kun vatkaimia nostettaessa jää vaahto pystyyn, mutta vaahtohuipun pää notkahtaa vielä alas.

3. Älä vatkaa liian kauan, muuten ilmava vaahto katkeilee pursotettaessa.

4. Peitä kulho kostealla pyyhkeellä tai siirrä pikeeri pursotuspussiin. Peittämätön pikeeri alkaa heti kuivua.

5. Pikeeriä voi myös värjätä elintarvikeväreillä.



Tässä muutamia kuvia lisää


1679033.jpg

Tässä lähikuvaa kakunmuotoisesta, lähinnä siinä näkyy tuo pursotus, pienellä tyllalla.


1679038.jpg


1679042.jpg


1679047.jpg

1679050.jpg