Nythän on siis niin että olimme lasten kanssa Tampereella Särkänniemessä käymässä muutaman vuorokauden ja nyt sille reissulle on jonnekin jäänyt kameran laturi ja vara-akku...En löydä mistään. En vielä haluaisi mennä ostamaan uutta jos se syystä tai toisesta ilmaantuisikin, siis löytäisin sen, eihän se noin vain voi kadota, eihän?? En minä sitä siellä käyttänyt edes enkä edes kassista omasta mielestä nostanut minnekään...

No, kuitenkin, kun nyt en voi laittaa hetkeen kuvia blogiin, meinaan käydä läpi muiden blogeja ja ottaa selvää itselleni muutamista marsipaani ym. koristeluun liittyvästä asiasta. Tavallaan hyvääkin opin aikaa.

Sen verran voin paljastaa että uutta on tulossa minunkin harjoittelujen saralta koska olen hankkinut paikallisesta liikkeestä (joka oli kuunnellut haluamisiani, ja ottanut myyntiin erilaisia juttuja)

- omenankukka muotit
- pienen päivänkakkaramuotin
- gerberan
-marsipaanityövälineet

Ja meinaan harkita rauhassa ja tilata jollain aikaa jotai n pastavärejä ja sokerimassaa kunhan ehdin. Kiinnostais harjoitella noita marsipaanille maalauksia. Joten uutta minulta tulossa on, ja aion blogeissa kysellä vinkkejä!!!

TOIVOTAAN että laturi löytyy!

Sanna

---------------------------------------------------------------------------------------------------------

EDIT:

Laturi löytyi ;-)